Entlebuchityttösten elämää. Toinen on glaukooman myötä sokea, ja toinen muuten vain hassu.
9.3.11
Harmittaa!
pääse enää omille reissuilleni, tuumii Raksu.
6.3.11
Heitä mulle keppi!
pelkkä kiipeäminen riitä vaan reippaana tyttönä haki kepin heitettäväksi.
Lunta on vielä kahlattavaksi asti. Onneksi moottorikelkka oli tehnyt hyvän
uran kävellä.
4.3.11
Hoh hoijaa
Raksu auttoi ahkerasti, vähän liikaakin ;), joten sahasin sille oman
omenapuukepinpätkän noudettavaksi.
Nyt rötkäle nukkuu jalkopäässäni. Buchi ei ole mikään pieni koira sänkyyn
päästessään...
26.2.11
Vielä riittää lunta
vain -5 astetta. Kelpaa taas juoksennella pihalla kun varpaat ei palele.
15.2.11
Pakkasta piisaa
Käväisimme viime viikolla jäljellä olevan silmän painemittauksessa ja toistaiseksi paine on normaali. Hyvä niin. Seuraava kerta on kolmen kuukauden päästä.
Eli tavallista koiran kotielämää on elelty viime viikot. Kevättä odotellessa.
1.2.11
Kuinkahan tässä vielä käy?
Vauhti oli hyvä ja suunta. Pysähtyminen tapahtui polveeni, joka ei tykännyt.
Nyt kolottaa sieltä täältä ja seuraavat harjoitukset tehdäänkin päivänvalossa...
29.1.11
Kuulumisia
Tikkien poisto meni hienosti ja nyt vain kasvatellaan karvoja takaisin. Silmä umpeutui hienosti ja pikkuhiljaa olemme lopetelleet Raksun sairaslomaa. Lenkit pitenevät ja pääsemme taas touhuamaan
Raksu on pitkälti oma iloinen itsensä. Se on tottunut hienosti silmättömyyteen ja törmäilee harvoin. Etäisyyksiä sen on vielä vähän vaikea hahmottaa ja se juoksee useasti päin kun tulee luo.
Tänään iltalenkillä kävelimme hämärämmän pätkän läpi, jossa ei ole katuvaloja. Pimeys sai selkeästi Raksun reagoimaan ja se tunsi itsensä epävarmaksi. Se alkoi haukkua ja paimentamalla pysäyttämään minua. Eli pimeisiin paikkoihin pitää mennä enemmän kävelemään, jotta Raksu ymmärtää saavansa turvaa ihmisestä, jos se itse tuntee itsensä epävarmaksi.
Pitkä tie siis edessä.





