28.12.09

Talvi tuli

... ja lunta. Mikä onkaan näppärämpi keino ulkoiluttaa koiruutta kuin viedä se polvensyvyiseen hankeen hyppelemään? :)

Ja sitten maistuu uni.

25.12.09

Sydämentykytyksiä

Talvi ja joulu tulivat tänne Etelä-Suomeenkin. Eilen, jouluaattona, kävimme lasten kanssa mummilassa ja mäessä peuhaamassa lumessa joulupukkia odotellessa. Raksu paineli mukana siinä kun toisetkin lapset. Kivaa oli!

Lumesta löytyi myös kaikenlaista kivaa tai sitten Raksu etsi vain kadonnutta kesää. :)

Toissapäivänä, aatonaattona, Raksu järjesti mammalle todellisia sydämentykytyksiä häviämällä talvi-iltaan. Sytyttelin kynttilöitä ja Raksu oli vapaana pihalla kanssani. Kun sain kynttilät laitettua kävin etsimään koiraa, jonka kanssa minun piti lähteä lenkille. Vaan koiraa ei näy missään.

Huutelin, ei mitään. Huusin uudelleen, ei mitään. Naapuritkin jo kiinnittivät huomiota etsimiseeni ja kävinkin kysymässä, ovatko he nähneet koiraa. Eivät olleet, joten tielle se ei ainakaan ollut mennyt. Ennen kuin lähdin etsimään koiraa kauempaa, kävin huikkaamassa lapsille, että ottavat koiran sisään, jos se tulee pihaan ja soittavat minulle.

Viimeiseksi mieleeni juolahti, että käyn takapihalla kutsumassa, jos Raksu olisi vaikka lähtenyt jäniksen perään. Ja sieltähän se rontti luimistellen löytyi - tyhjentämässä linnunruokia. Sama juttu näköjään koirilla ja lapsilla, ovat hyvin hiljaa kun ovat pahanteossa. :)

Viimeisen lintulaudalta varastetun leivänkannikan Raksu jemmasi peräkärryn alle. Ja sitten pääsimme viimein iltalenkille sydämentykytysten jälkeen.

Hyviä pyhiä ja joulunjatkoja kaikille Raksun ja mamman kavereille!



13.12.09

Pari kesäkuvaa



Ajoin kuvat kamerasta koneelle ja tässä tunnelmia viime kesältä. Nämä kuvat on otettu 24.8., kun Raksu on ollut 3 kk vanha.


Ja tässä hampaaton hirviö maitohampaiden vaihtuessa. :)

Pohjoismaiden voittaja 2009

Tänään piipahdettiin pojan kanssa Pohjoismaiden voittaja 2009 -näyttelyssä Messukeskuksessa.



Paljon oli hulinaa, tuhansia koiria ja vielä enemmän ihmisiä.

Tutkailimme erityisesti sennenkoiria, joista tässä on isosveitsinpaimenkoira Ruotsista. (Emäntää harmittaa, että taas jäi kamera kotiin.. Muistin sen menomatkalla, joten kuvat on otettu kännyn kameralla.)


Appenzellinpaimenkoira ja entlebucheja.

Ja kotimatkalla tajusin, ettemme käyneet lainkaan bernikehän laidalla, niin paljon näyttelyssä oli nähtävää. Liityin myös rotuyhdistykseen, Suomen Sennenkoirat ry:hyn.

Raksu sai näyttelystä paljon tuliaisia ;) uuden pallon, ruokaa ja pannan, jonka on tehnyt Kana. :)

12.12.09

Voihan riiviö

Raksu-rontti on nyt reilu puolivuotias vauhtipakkaus.

Riiviön innolla se touhuaa ja tutkii kaikki paikat. Niinä päivinä, kun Raksu joutuu olemaan yksin kotona, pöydänpäälliset, sohvat ja lasten askartelut ovat saaneet kyytiä. Olen jättänyt Raksulle luita ja leluja viihdykkeeksi, mutta Littlest Pet Shopit ja Legot ovat olleet kivempia, mikä tietysti saa aikaan itkun ja harmin... Ja sitten keskustellaan, miksi lelut pitää siivota omaan huoneeseen eikä jättää olohuoneen pöydälle.

Tapakasvatus on siis päivän sana.

Muuten Raksu on aivan ihana tehotyttö, jonka kanssa olen treenaillut hissunkissun sivulletuloa ja seuraamista sekä toistanut luoksetuloa yms. vanhoja juttuja. Kontaktia olemme treenanneet myös, että saisin koiran huomion tarvittaessa. Raksu kulkee lenkillä melkein koko ajan nenä maassa, joten erilaisten juttujen etsiminen on sen mielestä tosi mahtavaa. Mukavia ovat tietysti myös leikit koirakaverien kanssa, joita näkee näin pimeinä iltoina harmillisen vähän.

Iltoja valaisee tämä Turun torilta löytynyt ihana koiralyhty, joka oli alunperin kokomusta, mutta jota me vähän tuunasimme lasten kanssa.

15.11.09

Kaapelitehtaan pentunäyttely

Olemme kotiutuneet Kaapelilta, ihan kiva reissu oli.

Raksun tuomaroi Keijo Alén seuraavasti:

"Erinomaista tyyppiä oleva keskivahva narttu, jolla kaunis pää. Täysi purenta. Tummat silmät. Jäntevä kaula. Kaunis selkälinja. Syvä rintakehä. Riittävä luusto ja kulmaukset. Kevyet liikkeet." Tuloksena 1. palkinto, kunniapalkinto ja rotunsa paras.

Ryhmäkehien piti aikataulun mukaan alkaa klo 15. Raksu pääsi kehästä kahden maissa, kävimme viemässä ylimääräisiä tavaroita autolle, sekä juomassa kahvit ja mehut ennen kuin palasimme näyttelykehän ääreen kello kolmeksi. Klo 16.20 luovutimme pojan kanssa, kun ryhmäkehiä kasattiin vielä... Pojalla oli läksyt tekemättä ja mies lähti yövuoroon, joten meidän piti ehtiä kotiin tyttären luo ennen sitä. Eli se niistä ryhmäkehistä. Ehkä ensi kerralla? Muuten oli kivan kokoinen näyttely ja hyvin toimi - paitsi tuo ryhmien viivästyminen.

Ja Raksu - se käyttäytyi oikein hienosti. Tavoite saavutettiin, koira jopa malttoi makailla odotellessa sekä otti kontaktia ihan kivasti. Ja sai paljon uusia kavereita, sekä ihmisiä että koiria.

Näyttelytunnelmissa

Onpas aika vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta! Mamma on mennyt matalalentoa Raksu enemmän ja vähemmän mukana. Meidän "teini" on kohta 6 kk vanha ja alkaa osoittaa hyvin teinimäisiä piirteitä. Välillä epäilin, että alkaako Raksulla ensimmäinen juoksu, kun koira oli aivan omissa maailmoissaan, mutta juoksua ei ole vielä kuulunut. En tosin usko, että alkaminen on kovin kaukana.
Tänään menemme näyttelyyn, josta kirjoitin edellisessä postauksessa alla. Emäntää jänskättää, koiruus vain ihmettelee, että miksi esimerkiksi kynnet piti leikata heti aamutuimaan.
Ja kävinhän minä vähän jo näyttelysääntöjä lukemassa, etten ole aivan hoomoilasena paikalla. Tuota kehäkokemusta kun ei ole entuudestaan kovin paljoa...
Mutta ihan innostuksella mennään oppimaan uusia juttuja. Lähinnä odotan, että Raksu näkee paikan, jossa on paljon koiria kerralla ja oppisi vähän kuuntelemaan ja keskittymään muiden koirien läsnäollessa. Menen siis sinne tylsistyttämään koiraa ja opettamaan kontaktia. :)
Laittelen tuloksia myöhemmin, nyt lähdemme heittämään kunnon aamulenkin. Kehä on vasta joskus iltapäivällä ~klo 14 maissa, joten meillä ei ole mitään kiirettä Helsinkiin.

21.10.09

Puuhaa ja puunausta

Ilmoitin Raksun maanantaina Kaapelitehtaalle ulkomuototuomarit ry:n 15.11. järjestämään pentunäyttelyyn. On jännää mennä katsomaan hulinaa ja Raksukin pääsee näkemään uusia paikkoja ja koiramääriä.

Harjoitusta suuremmassa porukassa toimimiseen voisi hakea vaikka Match Show'sta, joka järjestetään Porvoossa 1.11. Jos keli on ok, niin voisimme lähteä sinnekin. Tapahtuman tuotto menee ainakin hyvään tarkoitukseen.

Kynsien leikkuuta, harjausta ja korvien putsausta siis tiedossa. Ja MITÄ sitä laittaa itselle päälle? :)

20.10.09

Jee, lunta!



Sunnuntaina satoi meillä lunta ja siitä nauttivat niin lapset kuin koirakin.
Aamulenkillä oli valkoisessa maastossa ihmettelemistä.

17.10.09

Kuvia



Raksu täyttää ensi viikolla 5 kuukautta. Pari kuvaa tältä aamulta.



Löysimme kivat lenkkimaastot joen varresta, ikinä emme ole tuolla kävelleet vaikka olemme asuneet täällä jo monta vuotta. Myös kuntoilulaatikkoon jätettiin merkintä käynnistä. :)

12.10.09

Metsäreissulla

Kävin eilen Raksun kanssa tutkailemassa lähimetsän satoa ja saimmekin näin hienon saaliin.



Suppiloita ja kanttarelleja.


Sain saaliiksi myös haisevan koiran, joka ilmeisesti kävi pyörimässä samassa sontakasassa kuin reilu viikko sitten... Eli pesuhommiin jouduttiin taas illalla.



"Missään en oo ikinä ollut"

Illalla tutkailtiin myös hampaita, joita irtoilee nyt vauhdilla. Etuhampaat ja alakulmahampaat ovat vaihtuneet ja illan aikana irtosivat parit poskihampaat. Saimme ne muistoksi talteen, koska huomattuani hampaiden olevan melkein irti, leikitin Raksua pehmolelun kanssa ja sain ne pois kiusaamasta.

Lapset ovat hampaidenlähdöstä innoissaan, varsinkin kuopus, jolla myös heiluvat tällä hetkellä ensimmäiset maitohampaat. Isosiskolta ja pikkusiskolta, kuten meillä sanotaan, lähtevät siis hampaat yhtä aikaa.

4.10.09

Myrskypäivän viettoa

Rakeita tuli tänään oikein rytinällä. Raksu ei ensin halunnut tulla ulos katsomaan valkoisia ihmepalleroisia, mutta kun se huomasi, miten hauskoja rakeet olivat, ei sitä meinannut saada enää takaisin sisään. Tämä kasa tuli rännin mutkasta, josta raevesi tuli yli terassille.




Jee!

1.10.09

Seurustelua

Koiran kanssa elämisessä on se ihana puoli, että on pakko lähteä ulos ja liikkumaan vaikka aina ei huvittaisi. Mutta kun lenkin jälkeen pääsee kotiin, niin mieli on hyvä ja virkeä.

Tänään lähdimme Raksun kanssa käymään lähikaupassa perinteisillä "leipä ja maito" -ostoksilla. Matkaa meiltä ei ole kuin ~kilometri, mutta aikaa saimme kulumaan kaksi tuntia.

Terkkuja Martalle, Roopelle, Raschalle, Sulolle ja niille parille muulle koirakaverille, joiden nimeä en tiedä, sekä kaikille emännille ja isännille. Ja Ninalle. :)

24.9.09

Vivin muistolle



Meille tuli 25 vuotta sitten berninpaimenkoira, Starlet Vivian, joka oli syntynyt tällä päivämäärällä eli 24.9.1984. Vivi oli ensimmäinen koiramme ja karvainen kaverini.

Vivi oli isokokoinen berni, säkä taisi olla nartun ylärajoilla (olisiko 66 cm, en nyt jaksa muistaa ja tarkistaa). Vanhemmiten siitä tuli paukkuarka ja se oli koko ikänsä varautunut vieraita kohtaan, mutta omalle väelle se oli lempeä ja huolehtivainen.



Parhaita muistojani on esimerkiksi se, kun laskimme pulkkamäkeä. Vivin lempipuuhaa oli juosta perässä ja varastaa pipo päästä mäen alla. Se myös retuutti meitä lapsia housunpuntista vetäen pitkin jäistä ja lumista pihaa, mutta koskaan se ei satuttanut meitä. Se oli niin hauskaa!

Vivi ja karvahattu

Muistan myös, miten eräänä kesänä mummolaan tullut vieras syötti koko grillimakkarapakettinsa Viville, mutta sai koirasta kaverin vain niin pitkäksi aikaa kun makkaraa riitti. :)

Viviä sai rapsuttaa niin kauan kuin jaksoi, siitä se ei saanut koskaan kyllikseen. Se osasi jopa tunkea itse päänsä rapsuttajan käden alle niin, että sai päätään heittämällä käden niskaansa juuri sopivalle rapsutuspaikalle. Ja jos lopetit, niin isoa tassua tuli perään merkiksi, että "jatka vielä!"

Suloinen Vivi nukkui pois 10-vuotiaana 24.10.94.

20.9.09

Raksujäljellä

Raksu sai tänään tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kävin tekemässä läheiselle niitylle ~30 m jäljen, joka päättyi muovipussissa olevaan ruokakuppiin. Vanhensin jälkeä 10 min ennen ajamista.

Alku lähti hienosti (tosin tamppasin alun pitkän nurmen niin hyvin, että jäljen näki silmilläkin :)) ja kun Raksu hoksasi, että reitin varrelta löytyy namia, se jaksoi jopa keskittyä jäljen etsimiseen. Lopussa alkoi ruokakuppi tuoksua muovipussin läpi ja ajaminen muuttui hakemiseksi.

Mutta hieno ensimmäinen jäljestys. Pikkuisäntä tuli mukaan katsomaan ja ottamaan kuvia ja hän olisi halunnut tehdä heti perään toisen jäljen. En kuitenkaan suostunut siihen, koska oli parempi lopettaa onnistuneeseen suoritukseen ja puhdasta maastoa ei ollut lähellä, joten nyt meillä mökötetään...

Innokas treenikaveri ja metsässä tallaaja on siis myös kasvamassa. :)

19.9.09

Buchitapaaminen Hausjärvellä

Olimme Raksun kanssa buchitapaamisessa Hausjärvellä. Tässä muutama kuva. Koitan ehtiä jossain vaiheessa muokkaamaan vähän lisääkin kuvia näytille.



Raksu ja Nanna-sisko. 4 kk



Raksun äiti Pöpö. Raksu etualalla.





Sataa sataa ropisee

Näin hienon sadetakin Raksu sai viime viikonloppuna Porvoon koiranäyttelyn tuliaisina ja tänään pääsimme testaamaan sitä tositoimissa. Takki on Janutexin valmistama ja oikein hyvä. Pitää vettä ja kuivuu nopeasti. Ja vaikutti mukavalta päällä, Raksu ei reagoinut lainkaan takkiin. Koko on 35L. (Ja selvennyksenä, Raksu ei ollut näyttelyssä, koska oli vielä liian nuori ja ilman viimeisiä rokotuksia, mutta minä ja pikkuisäntä kävimme haistelemassa tunnelmia.)

Tänään menemme myös entlebuchitapaamiseen, siitä lisää myöhemmin.

13.9.09

Kesäkuvia






Muutama kuva, jotka on otettu 28.-29. elokuuta. Raksu oli leikkimässä Mustin ja Pessin kanssa ja oli tosi kivaa! :)

Koskenkylänjoella kahlailemassa.

9.9.09

Raksu kasvaa

Raksu on nyt 3,5-kuinen touhukas pakkaus. Olen mennyt sekaisin iästä
viikoissa, mennään kai jossain 16 paikkeilla?

Raksu on kasvanut kovasti, säkä on noin 30-35 sentin paikkeilla. Ja
Raksulta lähtevät maitohampaat, ala- ja ylä-ykköset ovat irronneet.
Koirulin purukalusto onkin tällä hetkellä aika vinkeän näköinen. Ja
luut saavat kyytiä.

29.8.09

Päivän piristys

Kävimme Raksun kanssa lenkillä kun ohitimme erään vanhemman rouvan. Hän puhui puhelimessa ja kuulin, miten hän kuvaili puhelimeen "ihanaa beaglea, joka on tytöllä narun päässä".

En odota, että kukaan tunnistaisi buchia kävellessämme, mutta että kohta keski-ikäisestä kahden lapsen äidistä saa tytön. Oli hauska loppumatka. :D

24.8.09

Kuvia


Raksu koisii 30.7. (10 vkoa)


7.8. kävimme leikkimässä australianpaimenkoirien Mustin ja Pessin kanssa. (11 vkoa, 1 pv). Raksulla oli tosi kivaa vaikkei sitä ihan ehtinyt näihin kuviin ikuistaa. :)




Tässä olen 11 vkoa ja 2 pv. (8.8.09).

23.8.09

Uusiokäyttöä

Vihdoinkin löytyi käyttöä vanhalle lastenvaunuissa olleelle kantokopalle, joka on vuosia pyörinyt nurkissa. Koiran kokoinen peti.

20.8.09

Lapsia ja lapsenmielisiä aikuisia

Raksu täyttää tänään 13 viikkoa ja on aikamoinen viikari. Tai sanotaanko utelias kaiken liikkuvan ja liikkumattoman suhteen. Jokaista juttua pitää ainakin vähän maistaa tai paimentaa.

Paimennusvietti tuntuu olevan Raksulla hyvin vahva, eikä sitä voi ainakaan yllyttää yhtään lisää.
Käytännön ongelma tästä on naapurustomme lapset, jotka ovat Raksun hyviä ystäviä. Nyt kun Raksulla alkaa olla jo jonkin verran kokoa, vauhtia ja voimaa, ei jahtaamisleikki olekaan kivaa kun pienet hampaat pureutuvat näykkimään pohkeeseen ja puntteihin.

Olen jo aiemmin kieltänyt omia ja muiden muksuja juoksemasta meillä etenkin sisällä mutta myös ulkona Raksun läsnä ollessa. Tämän lisäksi viime aikoina minun on ollut pakko rajoittaa myös pihallamme vierailevien lasten määrää, sillä muuten en ehdi pitää Raksua kiinnostuneena minusta ja leikeistämme juoksevien lasten sijaan. Meno onkin ollut aikamoista, kun minä huidon, huudan ja leikin pallolla Raksun kanssa mukuloiden juostessa ja meuhatessa ympärillä. :D

Eikä pidä ymmärtää väärin. Haluan toki, että lapset leikkivät Raksun kanssa, ja että toimeen tullaan puolin ja toisin. Leikkien tulee vain olla nyt sovittuja ja Raksulle sopivia. Jos vahinko sattuu, on väärin syyttää koiraa, jos sille ei ole opetettu, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Vieteilleen se ei voi mitään. Ja onneksi voin tarvittaessa laittaa myös Raksun aitaukseen, mutta koira ei voi viettää siellä koko päivää ja silläkin on oikeus välillä olla myös vapaana omalla pihallaan.

Tätä tämä on nyt muutaman viikon, ennen kuin saadaan vähän järkeä koirulin päähän ja se oppimaan, että lapset ovat kivoja leikkikavereita vaan ei leluja.

Treeneistä vielä vähäsen; olemme harjoitelleet ainakin luoksetuloa, joka sujuu hienosti, kun ei ole liikaa häiriötekijöitä ympärillä ;) sekä muita peruskäskyjä. Istuminen ja pysähtyminen käskystä ovat myös hallussa niin hyvin kuin pentukoiralta nyt voi olettaa. Noutamista olemme kokeilleet vähän ja seisomista, ja niissä voisi olla seuraava työmaa.

17.8.09

Viikonloppukuvia

Pari kuvaa viime viikonlopulta kun olimme mökillä.


"Mamman sylivauva". Raksu tunkee heti syliin ja rapsutettavaksi kun vain saa tilaisuuden.


"Doggy bag". Raksu tuumasi, että hän tulee ainakin mukaan, jos jonnekin lähdetään.