25.8.11

Muru-murmeli kohta 13 viikkoa

Muru täyttää huomenna perjantaina 13 viikkoa. Edelliseen viikkoon on mahtunut muun muassa uusien koirakaverien tapaamista sekä ensimmäinen eläinlääkärikäynti ja rokotukset.

Muru on kasvanut kovasti. Se painaa ~7,5 kg. Se ei ole mikään jättisuuri pentu vaan sutjakka menijä suurine korvineen.

Muru is 13 weeks old tomorrow. She got her first vaccinations last week and is growing fine.

16.8.11

Raksu eläinlääkärissä

Kävimme Raksun kanssa eilen (taas vaihteeksi) eläinlääkärissä. Raksun jäljellä oleva silmä alkoi rähmiä. Sain ajan nopeasti Porvoon Eläinlääkäriasemalle, jossa Kolisojan Tarja on hoitanut Raksua.

Onneksi tällä kertaa kyseessä oli "vain" sidekalvon tulehdus. Silmänpaine oli normaali 18 mmHg. Ihanaa, että taas on päästy yksi kuukausi eteenpäin.

13.8.11

Muru kasvaa

Muru täytti eilen 11 viikkoa ja on melkoisen vauhdikas pakkaus kuten tuon ikäisen kuuluu ollakin.

Tytöt viihtyvät hyvin keskenään ja yllyttävät vuorotellen toisiaan leikkiin. Kuva vääristää mittasuhteita, koska Muru oli lähempänä kameraa. Eli mielestäni se näyttää kuvassa isommalta kuin on. Kun punnitsin ipanan muutama päivä sitten, se painoi n. 5,5 kg.

Muru is now 11 weeks. Girls are playing and enjoying of life.

5.8.11

Friends forever <3

Muru 10 viikkoa

Muru relaa juhlapäivänään ja Raksu vahtii lasersilmä terävänä. :)

And greetings to our international friends too! Muru is ten weeks old today and Raksu is guarding her with her laser eye. ;)

3.8.11

Vahtimista

Tänään Raksusta paljastuikin aivan uusi puoli. Se vartioi pentua eikä päästä sitä katsomaan muita koiria tai vastaavasti toisia koiria lähelle pentua.

On ihan kiva, että Raksu on ottanut pennun näin hyvin laumaamme ja ottaa vastuuta siitä, mutta Raksu ei ole se, joka meillä tekee päätökset näissä asioissa.

Pitää käyttää koiria erikseen lenkillä (siis pennun lenkki on käynti läheisellä niityllä tai metsässä) ja toisaalta totuttaa niitä liikkumaan yhdessä lenkkipoluilla.

Kuvassa Muru-sammakko :)

1.8.11

Kontrollipäivä

Tänään oli taas Raksun silmäkontrollin aika. Paine oli 17 mmHg eli normaali. Todella hienoa! Seuraava tsekkaus on marraskuun alussa.

Pikkutirpan kanssa on harjoiteltu vähän hihnassa kävelemistä, poimittu karviaisia ja leikitty. Loma!