21.10.13

Talvea odotellessa

Murun silmän värikalvotulehdus oli parantunut. Kortisonia jatketaan vielä 10 pv ajan ja se sai antibioottivoidetta sidekalvojen punoitukseen.
Päivä kerrallaan eteenpäin.

11.10.13

Murun silmässä iriitti

Murulla on oikeassa silmässä värikalvon tulehdus. Koska Murulla on huonot kammiokulmat = goniodysplasia niin iriitti voi laukaista akuutin glaukooman. Iriitin syytä ei tiedetä, se "vain tulee". Silmänpaine oli kipeässä silmässä 12 mmHg, eli hieman liian alhainen. Normaaliarvo on 15-25 mmHg. Terveen silmän paine oli 26 mmHg, mutta nousu saattaa johtua mittauksen ja eläinlääkärikäynnin aiheuttamasta jännityksestä.

Nyt koiralla on kymmenen päivän kortisonilääkitys. Tippoja laitetaan kolme kertaa päivässä, eli koira täytyy ottaa töihin mukaan.Seuraava tsekkaus on 21.10., sitten ollaan viisaampia jatkon suhteen.

10.10.13

Murun kipeä silmä 9.10.13

Syyskuvia, Autumn

Sain pihan aidattua ja koirat pääsevät viimeinkin vapaana ulkona touhuamaan, ilman että käydään myös naapurin puolella. :)


Tässä vaiheessa Murun silmissä oli vielä kaikki hyvin, eli molemmat silmät loistavat takaisin kameran salamavalosta. Kuva otettu heijastinpäivänä 1.10.

Kesäkuvia, Summer