3.8.09

Sieniä ja synttäreitä

Eilen kävimme koko perhe kävelemässä metsätiellä, jossa on ole ennen ollutkaan, vaikka aika monta vuotta on täällä tullut asuttua. On kiva löytää uusia reittejä, joita samoilla.

Metsätien varresta söimme makeita vadelmia, isoja mustikoita sekä bongasin kanttarelleja. Osa oli vielä pienen pieniä, mutta tulossa eli täytyy tehdä uusi reissu samaan paikkaan parin päivän päästä.

Nappasin pari sientä mukaani ja kotona leikimme Raksun kanssa sienimetsää. Ajatukseni on opettaa Raksu löytämään sieniä, mutta saa nähdä kuinka siinä käy. :) Asettelin kanttarelleja nurmikolle ja jokaisen sienen alle pienen palan koirankeksiä. Kahden ensimmäisen sienen jälkeen Raksu hoksasi, mistä etsimisessä oli kyse ja haki innolla uusia paikkoja. Nenätyö on ollut Raksulle ominaista ja helppoa ihan pienestä pennusta lähtien, ja sillä on selvästi taipumusta jäljestämiseen ja nenän käyttöön.

Muutaman sienen "löydettyämme" lopetimme etsimisen ja lähdimme leikkimään, ettei työ käynyt liian raskaaksi. Mutta Raksu kävi vielä varmuuden vuoksi illalla pissalenkin jälkeen tarkistamassa, ettei nurmikolle vain olisi jäänyt yhtään koirankeksin murusta.

Kävelyn ja sienestämisen jälkeen meillä oli hyvin väsynyt koira, joka kävi rauhallisena yöunille. Rauhalliset unet olivat myös sunnuntain vastaisena yönä kun ensin olimme lauantaina päivällä juhlineet esikoisen 8-v synttäreitä.

Raksua hoitava ja perässä juokseva tyttölauma teki hyvää pikku koiruudelle, jonka piti hillitä paimennusviettiään (joka on aika voimakas) ja olla näykkimättä pikku vieraita. Raksun maitohampaat kutiavat selvästi ja sillä on kova tarve purra kaikkea. Mutta hienosti Raksu jaksoi olla vieraiden hellittävänä kunnes selvästi osoitti olevansa väsynyt tulemalla jalkojeni suojaan, joten pelastin sen aitaukseen nukkumaan. ;) Siellä se nukkuikin parin tunnin päiväunet hyvillä mielin.

No comments:

Post a Comment