Raksun ja Murun blogi

26.4.15

Kuulumisia

Talvi meni ja kevättä ja kesää kohti kovaa vauhtia. Blogi on ollut hiljaiselossa, koska koirille ei ole tapahtunut kovinkaan paljoa. Normaalia kotielämää, tai noh...

Raksu täyttää kohta 6 vuotta ja Muru neljä. Raksu on siis ollut sokea ~3,5 v. Asia tuli mieleen kun kuulin, että vakavasti silmäsairas buchinarttu on astutettu ja sillä on pentuja. Näin muutaman vuoden kokemuksella suosittelen kaikkia pennunostajia miettimään huolella, haluaako koiran, jolla on suuri riski sairastua ja sokeutua. Jos olisin itse juuri nyt siinä tilanteessa, että jätänkö sokean koiran kotiin vai lopetan, niin kallistuisin lopettamisen puolelle.

Meille Raksu jäi lasten toiveesta, ja toisaalta mietin, että kyllähän tuo tervepäisenä pärjää. Ja pärjäähän se, mutta pärjäämmekö me muut?

Raksu oli/on ensimmäinen ihan itse hankkimani koira, joten odotukset olivat korkealla. Kävimme koulutuksissa ja näyttelyissä, Raksu sai sertin ja toiveeni olivat korkealla kunnes silmät pettivät. Onneksi oli vakuutus, koska muuten kaikki hoito ja sairastelu olisi tullut kamalan kalliiksi. Ja edelleen silmien hoitoon meni useampi satanen omaa rahaa. Muru tuli meille "opaskoiraksi". Koska en voinut luottaa, että sen silmät ovat terveet, en koskaan kiintynyt siihen samalla lailla kuin Raksuun kiinnyin. Ensimmäinen vuosi Murun kanssa oli pelkkää pahimman odotusta. Kaiken pettymyksen jälkeen Muruun ei ole panostettu samalla lailla kuin Raksuun aikanaan. Mutta "maalaisuudestaan" huolimatta Muru on ihana tapaus, ja usein liikun vain Muru mukana.

Tänä päivänä Raksu pärjää, se on pirteä ja iloinen. Mutta haukkuu usein ja paljon, koska ei näe. Buchi on aktiivinen rotu eikä se poistunut Raksusta sokeutumisen myötä. Kontakti ei ole enää yhtä hyvä, se kyllä tottelee, mutta kun sitä huvittaa. Ja lauman elämä, meidän perhe-elämä, kärsii siitä kun Raksu kävelee koko ajan Murun perässä. Se taas saa Murun liikkeelle, koska se pyrkii välttämään toista ja hakee omaa rauhaa. Elämä on melko rauhatonta (sisätiloissa), elleivät koirat ole käskyn alla tai rajatussa tilassa.

Kaikki tämä saa joskus miettimään, että Raksun olisi parasta elää ainoana koirana sellaisten ihmisten kanssa, jotka jaksavat sen perässäkulkemista ja tuen hakua. Se ei onneksi pelkää, vaan päinvastoin on enemmän "kuka sammutti valot" -tyyppi. Mutta toistaiseksi näin. Raksu saa olla jos/kun fysiikka kestää jatkuvaa törmäilyä, eikä se henkisesti tunnu kärsivän siitä. Sitten jos tulee oireita muuhun, täytyy tilanne arvioida uudestaan.

Ja pennun hankkijoille sanoisin että, elämä vammaisen koiran kanssa ei ole sama kuin elämä terveen koiran kanssa. Mieti.