Ajattelin kirjoitella muutaman rivin arjestamme. Raksu on toipunut hienosti, mutta on vielä toipilas, vaikka ei sitä itse niin haluaisikaan. Pakkolepoa siis on pakko tehdä, että koira huilaa.
Kun pellolla on ollut lunta, siellä on ollut todella helppoa ulkoiluttaa myös sokeaa koiraa, joka tykkää leikkiä. Kesällä täytyy mennä hiekkakuopalle, jossa ei ole puita. Juoksutilasta huolimatta meidän täytyy tsempata Raksun kanssa tottelevaisuutta. Kuvassa oleva oja oli auennut pellon reunaan viime viikolla ja keskiviikkoaamuna Raksu mulahti juuri tuohon kohtaan kun ei totellut seis-käskyä. Se pääsi itse ylös reunalle, mutta oli tietysti tapahtuneesta ihmeissään. Onneksi se on niin kovapäinen ettei säikähtänyt, vaan meno jatkui ennallaan kun pääsi ylös. Ja minä jouduin pesemään haisevan koiran ennen töihin lähtöä. Kiire meinasi tulla.
Sivulle tulo Raksulta onnistuu ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Se tulee lähelle, testaa kuonollaan missä jalkani on ja parkkeeraa peppunsa viereeni. Myös seuraaminen käy sokealta koiralta ihan ok.
Luoksetulossa olen huomannut, että koiran on vaikeampi hahmottaa paikkaani, etenkin jos se tulee luokse kauempaa, jos käytän pelkkää ääntäni. Jos taputan käsiä yhteen tai taputan kädellä reiteen, koiran on helpompi suunnistaa luo kuin pelkän kutsun/puheen perusteella. Olen ajatellut myös kokeilla pilliä pysäyttämiseen. Se vain vaatii paljon, paljon treeniä vielä.
No comments:
Post a Comment