5.1.11

Jännä päivä

Raksu tuijottaa minua kysyvästi suurilla silmillään ja ihmettelee miksei saa ruokaa. :)

En jaksa enää olla harmissani ja surullinen silmän puolesta, se on jo mennyttä. Tuhat kertaa tärkeämpää on nyt saada koira kivuttomaksi ja onnelliseksi. Näyttelyreissut ovat ohi meidän osalta, mutta onneksi on paljon muita juttuja, joita koiran kanssa voi tehdä. Eilen otin pari tottisliikettä ja Raksu oli onnellinen kun se huomasi, että silmästä huolimatta se osaa ja pärjää. Häntä heilui iloisesti pystyssä kun se tutki maastoja.

Kävin jättämässä Sennenfoorumiin kysymyksen buchien glaukooman yleisyydestä, mutta tähän mennessä kukaan ei ole vastannut. Joko tautia ei ole bucheilla ollut (eli meidänkin saattaisi olla sitten traumaperäinen?) tai siitä ei haluta puhua. Mikäli kyse on jälkimmäisestä, se on minusta järjetöntä. Pieni rotu on syytä pitää mahdollisimman terveenä käymällä avointa ja rakentavaa keskustelua. Raksu ei ikinä tule nyt pentuja saamaan ja luultavasti leikkautan sen kun on sopiva ajankohta. Näin on kasvattajankin kanssa sovittu.

Jos olet kuullut buchien glaukoomatapauksista, olisi kiva jos jättäisit kommentin tänne tai Sennenfoorumille. Kerron sitten sähköpostiosoitteeni kysyjille suoraan ja voimme jatkaa keskustelua sitä kautta. Tänne en viitsi sitä laittaa, ettei tule miljoona roskapostia...

1 comment:

  1. Surullinen uutinen! :( Uskon, että kaikesta huolimatta Raksu tulee viettämään ihanaa koiranelämää. Tsemppiä koko perheelle ja Raksulle rapsutuksia!! -Jatta-

    ReplyDelete